KWH Logistics
Pohjois-Itämeren suurimpia satamanostureita Blomberg Stevedoringille Vaasaan
KWH Logistics -liiketoimintaryhmään kuuluva Oy Blomberg Stevedoring Ab on hankkinut nostokapasiteetiltaan peräti 208 tonnin satamanosturin Vaasan Vaskiluodon satamaan. Vastavalmistunut nosturi on yksi Suomen ja samalla pohjoisen Itämeren suurimmista satamanostureista. Hankinnan arvo on 7 miljoonaa euroa.
KWH Logistics konvertoi kalustoaan sähkötoimiseksi
Liiketoimintaryhmämme KWH Logistics on ennakkoluulottomasti lähtenyt mukaan kehitystoimintaan, jossa sen nykyistä, dieselkäyttöistä kalustoa konvertoidaan eli muutetaan sähkötoimisiksi. Konvertoinnissa koneen voimalinja vaihdetaan uudeksi, mutta muuten hyödynnetään ajoneuvojen ja koneiden rungot, laitteet ja tekniikka soveltuvin osin.
Henkilöstömuutoksia KWH Logisticsilla
KWH Logisticsin johtoportaassa tapahtuu tämän kevään aikana suuria muutoksia.
KWH Logistics saa keväällä uuden toimitusjohtajan
KWH Logisticsin nykyinen toimitusjohtaja ja Oy Backman-Trummer Ab:n toimitusjohtaja Hannu Uusi-Pohjola jää eläkkeelle 1.5.2021. Hänen seuraajakseen on valittu metsätalousinsinööri, MBA, Joakim Laxåback.
Rauanheimo aloittaa toiminnan Tornion satamassa
Oy M. Rauanheimo Ab ja Outokumpu Shipping Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Tornion sataman nosturipalveluista. Toiminta alkaa vuoden 2021 alussa.
KWH Logistics: uusi nimi, uusi brändi
KWH Logistics, joka tunnettiin aiemmin Backman-Trummer Groupina, on uudistanut sekä nimensä että brändinsä.
Rauanheimo laajentaa Hangon satamassa
Oy M. Rauanheimo Ab on solminut aiesopimuksen Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab:n kanssa pitkäaikaisen yhteistoiminnan aloittamisesta.
KWH-konserni esittäytyy Coastlinessa
KWH-konserni on mukana kolmella artikkelilla Pohjanmaan menestyksen takana olevia yrityksiä, ihmisiä ja ilmiöitä esittelevässä Coastline-lehdessä.
KWH-konserni jatkaa kasvuaan
Vuosi 2017 on ollut KWH-konsernille voimakkaan kasvun aikaa. Kasvu tarkoittaa myös tarvetta uusille henkilöstöresursseille ja uudelle osaamiselle. Koko KWH-konserni on palkannut vuoden alun jälkeen yli 100 henkilöä ja henkilöstön kokonaismäärä lähestyy 2000.
M. Rauanheimo, VR Transpoint ja Metsä Group yhteistyössä
Oy M. Rauanheimo Ab, KWH Logisticsiin kuuluva satamaoperaattori, on yhdessä VR Transpointin ja Metsä Groupin kanssa luonut tehokkaan ja aivan uudenlaisen logistiikkaratkaisun uuden, Äänekoskelle rakennettavan biotuotetehtaan tarpeisiin.