Pohjois-Itämeren suurimpia satamanostureita Blomberg Stevedoringille Vaasaan

KWH Logistics -liiketoimintaryhmään kuuluva Oy Blomberg Stevedoring Ab on hankkinut nostokapasiteetiltaan peräti 208 tonnin satamanosturin Vaasan Vaskiluodon satamaan. Vastavalmistunut nosturi on yksi Suomen ja samalla pohjoisen Itämeren suurimmista satamanostureista. Hankinnan arvo on 7 miljoonaa euroa.

Nosturin hankinnan myötä Vaasan satamassa suoritettavien nostojen kapasiteetti kaksinkertaistuu aikaisemmasta. Yhteisnostona Blombergin toisen nosturin kanssa voidaan nostaa jopa lähes 300 tonnin taakkoja.

Kyseinen Liebherr LHM 600 -nosturi on saksalaisen Liebherr-MCCtec Rostock GmbH:n valmistama ja se toimitettiin Vaasaan vähän ennen joulua. Toimituksen jälkeen Blomberg Stevedoringilla on Vaasassa kolme järeää Liebherrin satamanosturia.

Blomberg Stevedoring käsittelee Vaasan satamassa erityyppisiä projektilasteja. Nosturi palvelee etenkin raskasteollisuutta sekä muita vaativia satamakäsittelyjä tarvitsevia vienti- ja tuontiasiakkaita, kuten tuulivoimakomponenttien tuojia.

KWH Logistics on yksi KWH-yhtymän liiketoimintaryhmistä. Se koostuu yhdeksästä itsenäisesti toimivasta yhtiöstä, ja on Suomen johtavia ja nopeimmin kasvavia logistiikka-alan palveluntuottajia. Sen liikevaihto vuonna 2021 oli 182 MEUR ja sen palveluksessa on noin 530 työntekijää.

Lue lisää (englanniksi) KWH Logisticsin kotisivuilta.