Uutiset
Prevex vahvistaa asemiaan Euroopassa
Prevex Group osti puolalaisen Winkielin vuonna 2016 ja on siitä lähtien valmistellut Puolan yritysostolleen uutta alkua. Nyt Winkielin nimeksi muutetaan Prevex Poland sen merkiksi, että Prevex on saanut uudelleenjärjesteltyä yrityksen toiminnan Puolessa sekä yhtenäistettyä ja kansainvälistettyä organisaationsa.
Menestyjä 2018 -sertifikaatti KWH-konsernille
KWH-konserni on jälleen saanut Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatin.
KWH-yhtymä tukemassa alueen AMK-opetusta
KWH-yhtymä on lahjoittanut 10 000 euroa Vaasan ammattikorkeakoulun (VAMK) ja 10 000 euroa Yrkeshögskolan Novian varainhankintakampanjoihin. VAMK:n lahjoitus on suunnattu tekniikan alalle ja Novian lahjoitus tekniikan ja viestinnän alalle.
KWH-konserni paransi tulostaan huimasti
KWH-konserni saavutti vuodelle 2017 asettamansa korkeat odotukset. Liikevaihto kasvoi 18 % ja tulos saavutti toivotun tason 31 %:n kasvulla. Kaikki liiketoimintaryhmät, Mirka, KWH Logistics ja KWH Invest, kasvavat hyvää vauhtia. KWH-konserni kerääkin nyt hedelmiä menestyksekkäästä tuote- ja palvelukehittämistyöstään, jossa asiakas on keskipisteessä.
KWH-konserni esittäytyy Coastlinessa
KWH-konserni on mukana kolmella artikkelilla Pohjanmaan menestyksen takana olevia yrityksiä, ihmisiä ja ilmiöitä esittelevässä Coastline-lehdessä.
Jan-Erik Hydén nimitetty Financial Specialistiksi
Kauppatieteiden maisteri Jan-Erik Hydén on nimitetty Financial Specialistiksi 1.1.2018 alkaen.
Menestyjä 2017 -sertifikaatti KWH-konsernille
KWH-konsernille on myönnetty Kauppalehden Menestyjä-sertifikaatti. Konserni on saanut Balance Consultingin analyysissä 82/100 pistettä ja siten luokituksen A (erinomainen). Tunnuslukuvertailujen perusteella konserni on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. Analyysi on toteutettu vuoden 2016 tilinpäätöstietojen pohjalta.
KWH-konserni jatkaa kasvuaan
Vuosi 2017 on ollut KWH-konsernille voimakkaan kasvun aikaa. Kasvu tarkoittaa myös tarvetta uusille henkilöstöresursseille ja uudelle osaamiselle. Koko KWH-konserni on palkannut vuoden alun jälkeen yli 100 henkilöä ja henkilöstön kokonaismäärä lähestyy 2000.
Mirka osti tytäryhtiön Italiasta
Mirka Oy on ostanut timantti- ja boorinitridityökaluja valmistavan italialaisen Cafro S.p.A:n koko osakekannan.
Mirkalle arvostettu Red Dot -muotoilupalkinto
Mirka AOS-B 130NV hiomakoneelle on myönnetty vuoden 2017 Red Dot -muotoilupalkinto tuotemuotoilukategoriassa parhaana hiomatyökaluna.
Uusi konsernilakimies aloitti
Oik.kand., VT Johan Heikfolk on nimitetty konsernin lakimieheksi 15.5.2017 alkaen.
Konsernin vuosikertomus 2016 ilmestynyt
Kulunut vuosi oli KWH-konsernille hyvin menestyksekäs. Liikevaihto kasvoi 8 % ja tulos saavutti toivomamme ennätystason.