Ennustamattomuus on uusi normaali
Viime vuosina maailmalle on ollut ominaista suuri ennakoimattomuus, eikä vuosi 2023 ole siitä poikkeus. Nyt kun vuosi on ohi, voimme silti todeta, että se oli Mirkalle loppujen lopuksi todella hyvä vuosi, vaikka markkinat olivat hitaat ja epävakaat, ennen kaikkea rakennusalan taantuman vuoksi.
Lokakuussa 2023 olemme palanneet myynnissä normaalille tasolle, ja koska jo vanhastaan tiedämme alamme reagoivan suhdannemuutoksiin muita nopeammin, uskallan luottaa, että se on merkki pysyvästä käänteestä. Ilahduttavaa on se, että koronapandemian aiheuttamat häiriöt toimitusketjuissa alkavat olla ohi, minkä ansiosta olemme voineet vapauttaa pääomaa pienentämällä varastojamme ja sitä kautta parantaa kannattavuuttamme.
Kestävän kehityksen alalla saavutimme viime vuonna suuria edistysaskelia. Uusi energiatehokas ja ympäristöystävällinen hiomamateriaalien valmistusmenetelmä on nyt täydessä käytössä ja muodostaa jo merkittävän osan tuotantomääristä. Toinen edistysaskel kestävän kehityksen saralla oli se, että Pietarsaaren tehtaasta tuli hiilineutraali maalämmön ja aurinkopaneelien ansiosta. Päätimme myös rakentaa aurinkopuiston Jepuan tehtaamme viereen.
Kaikista tärkein työ ympäristön saralla tapahtuu kuitenkin kahdessa Mirkan vetämässä hankkeessa, joita Business Finland osarahoittaa. Niin sanotussa SHAPE-hankkeessa tutkimme muun muassa kiertotalouden mahdollisuuksia. Olemme asettaneet tavoitteeksi, että 70 prosenttia tuotteistamme on kierrätettäviä tai kompostoitavia ennen vuotta 2035 – kova tavoite, mutta työ on täydessä vauhdissa.
Niin sanottu CIGMA-hanke puolestaan kehittää kiertotalousprosesseja toisaalta uusien keraamisten hiomarakeiden valmistamiseksi ja toisaalta käytettyjen hiomarakeiden erottamiseksi muista tuotteissa olevista materiaaleista, jotta ne voidaan käyttää uudelleen. Tässä ympäristötoimenpiteet ja liiketaloudellinen hyöty kulkevat käsi kädessä, sillä hiomarakeet ovat käyttämistämme raaka-aineista kalleimpia. Suunnitelmissa on ottaa käyttöön laitos tähän tarkoitukseen ennen vuoden 2025 loppua.
Kestävä kehitys ei ole toimia pelkästään ympäristön hyväksi, vaan siihen kuuluu myös yritysten sosiaalinen vastuu. Hyvä esimerkki tästä on kampanja, jonka toteutimme vuoden 2023 alussa, kun tuotannossamme oli hetken aikaa ylikapasiteettia. Sen sijaan, että olisimme lomauttaneet henkilöstön, he saivat kahden viikon ajan tehdä vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla, kuten vanhustenhoidossa. Siitä tuli todellinen kaikkia osapuolia hyödyttävä tilanne, mikä lisäksi herätti paljon kiinnostusta tiedotusvälineissä.
Mirka on jo kauan tehnyt kovasti töitä digitalisaation edistämiseksi ja alamme nyt nähdä esimerkiksi markkinointiautomaatioon ja verkkokauppoihin tekemiemme panostusten täyden vaikutuksen. On mainitsemisen arvoista, että kaikki koko yrityksessä tehdyt investoinnit digitalisaatioon tukevat kestävyystyötämme, koska ne helpottavat raportointia ja toimenpiteiden kohdistamista oikeisiin asioihin. Väittäisin, että ilman kunnon digitalisaatiota kestävässä kehityksessä ollaan mahdottoman edessä.
Muita vuoden 2023 tärkeitä tapahtumia olivat, että Mirka sai kaksi uutta tytäryhtiötä, yhden Benelux-maihin ja toisen Puolaan. Ostimme maahantuojiemme toiminnan ja saimme sen ansiosta vahvemman ja selkeämmän jalansijan näillä tärkeillä markkinoilla.
Vuosi päättyi siihen, että juhlimme koko henkilökunnan kanssa Mirkan 80 vuotta. Mirkan kunnioitettavasta iästä huolimatta ei ole aika hidastaa tahtia – minusta tuntuu pikemminkin, että olemme vasta matkamme alussa.
Stefan Sjöberg
liiketoimintaryhmän päällikkö, Mirka
Mirka – hiomaratkaisujen teknologiahohtaja
- Teknologiajohtaja: Mirkalla on laaja valikoima kokonaisratkaisuja pintakäsittelyyn ja tarkkuushiontaan.
- Innovoija: Vuosituhannen vaihteessa Mirka toi markkinoille vallankumouksellisen menetelmän pölyttömään hiontaan. Siitä lähtien yritys on ollut alansa teknologiajohtaja, ja Mirka jatkaa yhä voimakasta investoimistaan tuotekehitykseen.
- Voittoisia koneita: Hiomatuotteiden lisäksi Mirkan valikoimiin kuuluvat hiomakoneet, jotka ovat voittaneet palkintoja ergonomisuudestaan ja uudenlaisesta muotoilustaan.
- Valmistus Euroopassa: Mirka pääkonttori ja suurin tehdas ovat Pohjanmaalla Jepualla. Kaikki valmistus tapahtuu Suomessa ja Italiassa.
- Tytäryhtiöitä maailmanlaajuisesti: Mirkalla on useita myyntiyhtiöitä eri maissa ja lähes puolet työntekijöistä työskentelee Suomen ulkopuolella.
- Maita, joissa Mirkalla on tytäryhtiö: Balttia, Belgia, Brasilia, Espanja, Hollanti, Intia, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Kiina, Meksiko, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Singapore, Suomi, Turkki, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Yhdysvallat