KWH-yhtymä – perheomisteinen kasvuyritys

KWH-yhtymän historia yltää yli 90 vuoden taakse

KWH-yhtymä juontaa juurensa aina 1920- ja 1930-lukujen puutavarakauppaan. Myöhemmin seurasivat investoinnit turkistarhaukseen sekä muovituotteisiin, kuten styroxiin, lattialaattoihin, muoviputkiin ja muovikalvoihin. Seuraavaksi teimme investointeja logistiikkaan 1950-luvulla, hiomatuotteisiin 1960-luvulla ja vesilukkoihin 1980-luvulla. Ne loivat pohjan nykypäivän kukoistavalle liiketoiminnallemme.

Vuosien saatossa olemme investoineet yrityksiin uusilla kiinnostavilla markkinoilla ja aloilla, mutta myös myyneet yrityksiämme matkan varrella. KWH-yhtymä edeltäjineen on aina ollut rohkea uudistumaan. Rohkeutemme jatkuvasti tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja luoda asiakkaille lisäarvoa on vaikuttanut siihen, että KWH-konserni on ajan kuluessa kehittynyt kansainväliseksi, monialaiseksi teollisuuskonserniksi ja logistiikka-alan palveluntuottajaksi. Monialaisuus ja innovatiivisuus ovat auttaneet meitä myös koronapandemian leimaamana vuonna 2020.

KWH-yhtymä on nykyisin perheyritys, jonka juuret ovat vahvasti Pohjanmaalla. Teollinen osaamisemme, verkostomme ja taloudellinen vahvuutemme antavat meille vakaan perustan rakentaa tulevaa.

KWH pähkinänkuoressa

Mirka

Valmistaa hiomamateriaaleja, kiillotusaineita, hiomakoneita ja tarvikkeita ja tarjoaa ratkaisuja sekä pintakäsittelyyn että tarkkuushiontaan. 18 tytäryhtiötä ja 4 sivukonttoria ympäri maailmaa. Tuotantoa Suomessa, Italiassa ja Belgiassa. Noin 97 % tuotteista menee vientiin, ja tuotteita myydään yli 100 maassa.

KWH Logistics

Port Logistics, International Transports, Industrial Services ja Cold Storage: satama-, kuljetus-, varasto- ja teollisuuspalvelut, ahtaus sekä logistiset kokonaisratkaisut vientiteollisuudelle ja kaupalle sekä pakaste- ja kylmävarastot.

KWH Invest

Prevex: Yksi Euroopan johtavista vesilukkojen valmistajista. Keskittyy toiminnallisiin ja tilaa säästäviin keittiöiden ja kylpyhuoneiden vesilukkoihin. Tehtaat Uudessakaarlepyyssä Suomessa sekä Poznanissa Puolassa. Viennin osuus on noin 90 % tuotannosta.

Strategiset osakeomistukset: Uponor Infra Oy, omistusosuus 45 %, erilaisten muoviputkijärjestelmien valmistus.

Toimintaperiaatteet

Teollinen kasvuyritys
  • Olemme osaajayritys, joka keskittyy osaamiseen, ammattitaitoon ja laatuun.
  • Olemme pitkäjänteinen ja sitoutunut omistaja, joka tavoittelee toiminnassaan kasvua vakavaraisuutensa ja teollisen osaamisensa avulla.
Innovaatiot uudistumisen perustana
  • Tytäryhtiömme harjoittavat kansainvälisesti kilpailukykyistä, osaamisintensiivistä ja palvelusuuntautunutta kapeiden erikoisalojen liiketoimintaa. Onnistumme siinä digitalisoinnin sekä teknisten ja kaupallisten innovaatioiden avulla.
  • Toimintamme perustuu joko ainutlaatuisiin tuotteisiin ja prosesseihin tai ainutlaatuiseen markkina-asemaan, mikä takaa meille pitkäaikaisia kilpailuetuja.

Arvot

Asiakas ensin
  • Tavoitteemme on luoda asiakkaille lisäarvoa ja tukea heitä ratkaisuissaan
Innovatiiviset ratkaisut
  • Tytäryhtiömme ovat alojensa johtavia osaajia
  • Pyrimme alojemme johtaviksi toimijoiksi ydinprosesseissamme
  • Etsimme ja kehitämme jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Sitoutuneet työntekijät
  • Painotamme viihtyvyyttä, motivaatiota ja luovuutta
  • Tarjoamme kaikille mahdollisuuden kehittyä huippuunsa
Kestävä toiminta
  • Harjoitamme toimintaamme vastuullisella, pitkäjänteisellä ja kestävällä tavalla
Tehokas riskienhallinta
  • Uudistumisemme perustana ovat vakavaraisuus ja tarkkaan harkitut riskit