Joululahjoitus Pelastakaa Lapset ry:lle
KWH-yhtymä osallistuu neljättä vuotta peräkkäin Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen. Keräyksen varoilla tuetaan kotimaan lapsia auttamalla vähävaraisia lapsiperheitä, ehkäisemällä syrjäytymistä ja tukemalla ahdistuneita nuoria.

Joulukeräyksen tuotoilla jaetaan vähävaraisille lapsiperheille 50–70 euron lahjakortteja ruokakauppaan sekä tukea harrastuksiin ja oppimateriaaleihin. Lisäksi keräysvaroilla tarjotaan lapsille tukihenkilöitä, tukiperheitä ja kahdenvälistä keskustelutukea verkossa. Vuonna 2024 järjestö tavoitti lahjoitusten avulla Suomessa yli 75 000 lasta, mikä oli 5000 lasta enemmän kuin edellisenä vuonna. Tällä hetkellä yli 120 000 lasta Suomessa elää vähävaraisissa perheissä.
Pelastakaa Lapset ry. on vuonna 1922 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton lapsijärjestö. Suomen Pelastakaa Lapset ry kuuluu kansainväliseen Save the Children -liikkeeseen, joka tekee töitä lapsen oikeuksien edistämiseksi yli 100 maassa.