Tekijä: Miia Mäntylä
Mirka on ostanut toisenkin tytäryhtiön Italiasta
Mirka Oy on ostanut oikaisupyöriä tarkkuusteollisuudelle valmistavan italialaisen URMA Rolls s.r.l -yhtiön koko osakekannan.
Koronapandemia sekoitti vuoden 2020 tulosta
Koronapandemia iski myös KWH-yhtymään viime keväällä rajusti, mutta tilanne parani nopeasti vuoden loppua kohden. Lopulta liikevoitto nousi edellisvuotta suuremmaksi, vaikka liikevaihto laski kaksi prosenttia.
Koko KWH-konserni siirtynyt uusiutuvan sähkön käyttöön Suomessa
Tästä vuodesta alkaen KWH-yhtymä ostaa sähkön alkuperätakuita sähkönkäytölleen Suomessa. Se tarkoittaa, että voimme taata konsernin yritysten käyttämän sähkön olevan tuotettua vesivoimalla. Takuut kattavat konsernin käyttämän sähkön vuoden 2021 alusta alkaen.
Henkilöstömuutoksia KWH Logisticsilla
KWH Logisticsin johtoportaassa tapahtuu tämän kevään aikana suuria muutoksia.
KWH Logistics saa keväällä uuden toimitusjohtajan
KWH Logisticsin nykyinen toimitusjohtaja ja Oy Backman-Trummer Ab:n toimitusjohtaja Hannu Uusi-Pohjola jää eläkkeelle 1.5.2021. Hänen seuraajakseen on valittu metsätalousinsinööri, MBA, Joakim Laxåback.
KWH-yhtymä Suomen Vahvimpia jo neljätoista vuotta
KWH-yhtymä kuuluu Suomen Asiakastiedon luottoluokituksessa Suomen Vahvimpiin yrityksiin. Sen myötä meille on myönnetty Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti.
Mirka lanseeraa maailman ensimmäisen älykkään hiomapään robottihiontaan
Mirka® AIROS on ensimmäinen älykäs sähköhiomakone robottihiontaan. Integroituna alkuperäisvalmistajien robottijärjestelmiin tai yhteistyörobotteihin se voi suorittaa massatuotannossa vaadittavaa hiontaa, jossa tarkkuus ja vähäinen huollon tarve ovat tärkeitä.
Laine-Puhakainen KWH-yhtymän uusi lakimies
Oikeustieteiden kandidaatti Teresa Laine-Puhakainen on nimitetty lakimieheksi KWH-konsernin lakiosastolle 10.8.2020 alkaen.
Rauanheimo aloittaa toiminnan Tornion satamassa
Oy M. Rauanheimo Ab ja Outokumpu Shipping Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Tornion sataman nosturipalveluista. Toiminta alkaa vuoden 2021 alussa.
KWH 90 vuotta – Jatkuvassa muutoksessa -kirja kaikkien luettavissa
Vaasa Insider julkaisee kirjan KWH-yhtymän viimeisimmistä kolmestakymmenestä vuodesta kaikkien luettavaksi.
KWH-konserni on Kestomenestyjä 2016–2020
KWH-yhtymä kuuluu joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin – jo viisi vuotta peräkkäin!
Investointien vuosi 2019
KWH-yhtymän vuotta 2019 leimasivat ennätyssuuret investoinnit, jotka olivat 135 miljoonaa euroa. Koska osa investoinneista valmistuu tänä vuonna, muodostuvat myös vuoden 2020 investoinnit suuriksi.