KWH-yhtymä

Joulumieltä lapsiperheisiin

KWH-yhtymä on perinteisesti lahjoittanut joulukorttien myötä eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Jouluna 2022 tuemme Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työtä. Joululahjoitusten turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.

KWH-yhtymä

Tuemme avustustoimia Ukrainassa

KWH-yhtymä ja sen neljä liiketoimintaryhmää Mirka, KWH Logistics, KWH Freeze ja Prevex lahjoittavat yhteensä 25 000 € tukeakseen avustustoimia sodasta kärsivässä Ukrainassa. Suurin osa kohdistetaan Suomen Punaiselle Ristille (SPR). Apua annetaan myös Nada Nord ry:lle, joka järjestää Ukrainasta paenneille naisille ja lapsille bussikuljetuksia Puolasta Pietarsaareen.

KWH Logistics

KWH Logistics konvertoi kalustoaan sähkötoimiseksi

Liiketoimintaryhmämme KWH Logistics on ennakkoluulottomasti lähtenyt mukaan kehitystoimintaan, jossa sen nykyistä, dieselkäyttöistä kalustoa konvertoidaan eli muutetaan sähkötoimisiksi. Konvertoinnissa koneen voimalinja vaihdetaan uudeksi, mutta muuten hyödynnetään ajoneuvojen ja koneiden rungot, laitteet ja tekniikka soveltuvin osin.

KWH-yhtymä

Olemme jälleen Suomen Vahvimpia

KWH-yhtymä kuuluu Suomen Asiakastiedon luottoluokituksessa Suomen Vahvimpiin yrityksiin. Sen myötä meille on myönnetty Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti parhaalla AAA-luokituksella.