KWH-KONSERNI JATKAA KASVUAAN

Vuosi 2017 on ollut KWH-konsernille voimakkaan kasvun aikaa. Kasvu tarkoittaa myös tarvetta uusille henkilöstöresursseille ja uudelle osaamiselle. Koko KWH-konserni on palkannut vuoden alun jälkeen yli 100 henkilöä ja henkilöstön kokonaismäärä lähestyy 2000.

Jepualla, Oravaisissa, Pietarsaaressa ja Karjaalla toimiva hiomatarvikkeita ja -laitteita valmistava Mirka on rekrytoinut henkilöstöä useamman kerran kuluvan vuoden aikana. Myös Uudessakaarlepyyssä sijaitseva vesilukkoja valmistava Prevex sekä logistiikka-alalla toimiva Backman-Trummer eri puolilla Suomea toimivine tytäryhtiöineen ovat palkanneet lisää henkilöstöä moniin eri tehtäviin.

- Sekä maailman että Suomen talous kasvavat vihdoinkin. Olemme KWH-yhtymässä monen vuoden ajan tietoisesti panostaneet henkilöstöön, osaamiseen ja tuotekehitykseen, ja valmistautuneet kasvuun. Nyt on aika hyötyä panostuksista, kertoo konsernijohtaja Kjell Antus.

- Samalla on tärkeää varmistaa, että meillä on oikeat resurssit myös tulevaisuuden digitalisoituvan liike-elämän ja nopean teknisen kehityksen näkökulmasta. Siksi jatkamme rekrytointeja.