KEPON KARTANO

keppo_mansion4.pngJepualla Uusikaarlepyyssä sijaitseva Kepon kartano on yksi Pohjanmaan harvoista kartanoista. Kautta vuosisatojen kartanolle on ollut tyypillistä pienimuotoinen teollinen toiminta. Nykyisin kartano toimii KWH-yhtymän kokous- ja koulutustiloina.

1739–1783

Kepon kartanon mailla ei koskaan ole harjoitettu suurimittaista maanviljelyä, vaan kautta vuosisatojen kartanolle on ollut tyypillistä pienimuotoinen teollinen toiminta.

Teollisen toiminnan on mahdollistanut Uudenkaarlepyyn joessa sijaitsevasta Kepon koskesta saatu vesivoima. Koska vesivoimaa oli saatavilla, tukkimetsät lähellä eikä matka Uudenkaarlepyyn satamaankaan ollut suhteettoman pitkä, Pohjanmaan ensimmäinen saha rakennettiin kosken rannalle noin 1739. Sahan rakennutti raatimies Samuel LithoviusUudestakaarlepyystä. Tukkeja uitettiin myöhemmin sahalle jokea pitkin aina Lapualta ja Kuortaneelta saakka.

Johan Bladh nuorempi, kartanon omistaja 1762–1783, kehitti sahaa. Tuona aikana Keppoon perustettiin myös tupakkaviljelmä ja tupakkakehräämö, pikitehdas, pellava- ja puuvillanauhatehdas sekä verkakutomo. Johan Bladh oli vaasalainen kauppias ja laivanvarustaja, joka muutti myöhemmin Benvikin tilalle Kaskisten lähelle, jossa hän kuoli vuonna 1783.

1786–1838

Kartano siirtyi tämän jälkeen Björkmanin suvun omistukseen. Tukholmassa asunut Bengt Magnus Björkman osti Kepon sahoineen vuonna 1786. Jo ennestään hän omisti Suomessa Orisbergin, joka on vieläkin suvun (aateloitu 1834 nimellä Björkenheim) omistuksessa, vuonna 1776 ostetun Kimon ruukin ja vuonna 1783 hankitun Fiskarsin sekä Kosken ruukin Perniössä ja Orijärven kaivoksen. Ruotsissa hän omisti lisäksi useita rautaruukkeja ja kartanoita.

Lars Magnus Björkman, Bengt Magnus Björkmanin poika, omisti Kepon vuoteen 1829, jolloin hän myi sahan uusikaarlepyyläisporvari Gustaf Adolf Lindqvistille, joka oli kauppias ja laivanvarustaja.

1838–1899

Seuraavaksi kartanon ja teollisuuslaitokset osti Kimon ruukin kirjanpitäjä Carl Otto von Essen. Edellä mainituista omistajista kukaan ei ollut asunut tilalla. Tämän perinteen Otto von Essen mursi ja muutti ränsistyneeseen asuintaloon, joka sijaitsi kukkulalla teollisuuslaitosten läheisyydessä noin 200 metriä nykyisestä kartanorakennuksesta pohjoiseen.

Vuonna 1869 vanha Kepon kartano samoin kuin saha ja useimmat muutkin rakennukset paloivat maan tasalle. Saha rakennettiin välittömästi uudelleen. Päärakennusta ei kuitenkaan enää pystytetty vanhalle paikalleen. Nykyisen Kepon kartanon kohdalla sijainnutta pienehköä taloa sen sijaan sekä levennettiin että pidennettiin. Nykyisen Kepon kartanon runko on siis peräisin 1860-luvun lopulta.

Otto von Essenin aikana saha kukoisti. Pietarsaarelainen Peter Malm nuorempi, tunnettu laivanvarustaja ja teollisuusmies, tuli osakkaaksi sahalle 1840. Malm rahoitti sahan toiminnan ja myi valmiit tuotteet; von Essen toimi sahantarkastajana ja osti puut. Hänen lankonsa Johan Vilhelm Snellman asui Kepon kartanossa vuonna 1839 ja toimi jopa tilapäisenä sahantarkastajana, kun Otto von Essen oli sairaana.

1860-luvulla sahan vuosituotanto oli yli kymmenentuhatta tukkia. Yhteistyö kahden osakkaan välillä kangerteli, ja vuonna 1876 saha siirtyi kokonaan toiminimi Peter Malm nuoremman omistukseen. Tulipalo sinetöi sahan kohtalon vuonna 1893. Sen jälkeen ei Kepon kosken rannalla enää ole ollut sahaa.

Vesivoimaa riitti muihinkin tarkoituksiin. Sahaa vastapäätä rakennettiin 1831 tuulimylly. Vuonna 1851 sahan alapuolelle rakennettiin pellava- ja hamppuöljynpuristamo.

1899–1954

Von Essenin suku omisti Kepon kartanon vuoteen 1899, jolloin uudeksi omistajaksi merkittiin Hugo Grönlund. Hänkin tuli Keppoon vesivoiman houkuttelemana. Syksyllä 1900 “Hugo Grönlundin villakehräämö” aloitti toimintansa uudessa kaksikerroksisessa tehdasrakennuksessa vanhan sahan tontilla. Myöhemmin perustettiin myös kutomo, ja yhtiö muutti nimensä “Jepuan Verkatehtaaksi”. Enimmillään yhtiön palveluksessa oli noin 50 henkeä. Jälleen kerran tuli pääsi valloilleen huhtikuussa 1909, ja tehdas paloi poroksi. Toiminta siirrettiin sen jälkeen Seinäjoelle.

Jo ennen paloa viljelysmaat ja metsät oli myyty pietarsaarelaiselle toiminimi Wilhelm Schauman Ab:lle vuonna 1906. Tätä yritystä kiinnostivat metsät. Viktor Schauman osti Kepon kartanon vuonna 1918 ja aloitti viljelysmaiden sekä asuintalon ja ulkorakennusten kunnostustyöt. Viktor ja Ragni Schauman asuivat kartanossa vuoteen 1930, jolloin he joutuivat myymään Kepon.

Päärakennukseen asettautui sen jälkeen Evankelinen Kansankorkeakoulu, jonka kannatusyhdistys omisti kartanon 1930–1942. Sodan aikana kartano toimi jonkin aikaa sotilaiden majapaikkana, mutta sodan jälkeen talon aiemmat omistajat ottivat nuhraantuneen kartanon käyttöönsä. Viktor Schauman perheineen asui talossa vuoteen 1954.

1954–

Vuonna 1954 alkoi Kepon kartanon historiassa uusi ajanjakso. Emil Höglund ja Karl-Johan Tidström olivat perustaneet Oy Keppo Ab:n, jonka nimiin he ostivat kartanon tiluksineen eli 37 hehtaaria viljeltyä maata ja 418 hehtaaria metsää. He perustivat minkkitarhan, jota laajennettiin vinhaa vauhtia niin, että se vuonna 1962 oli maailman suurin.

Enimmillään, 1970-luvulla, tarha tuotti vuodessa 130 000 minkinnahkaa. Oy Keppo Ab:n kaikkien tarhojen vuosituotanto oli 480 000 minkin- ja 150 000 ketunnahkaa. Vuonna 1992 Keppo-yhtiöt (vuodesta 1985 KWH-yhtymä Oy) lopettivat turkistarhauksen. Kartanon läheisyydessä sijaitseva minkkitarha annettiin vuokralle, joten tarhaus jatkui, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa.

Nykyisin Kepon kartano toimii KWH-yhtymän edustustiloina.